Suklaata ja kookosöljyä...

Syön usein palan suklaata kahvin kaverina. Iän myötä makean himo on kuitenkin laantunut ja suklaalevyt ja -patukat säilyvät kaapissa kohtuullisen ajan. Valitsenkin usein suklaan sijaan salmiakin – se ei tosin maistu kahvin kanssa. (Onneksi olen saanut perintönä alhaisen verenpaineen.) Kuluneen viikonlopun aikana valintani sai vahvistusta, kun fiksumpi puoliskoni kysyi, tiedänkö suklaa-allergian aiheuttajan. Vastasimme kuopuksen kanssa samoin – kaakaosta, mistäpä muusta. Vastauksemme oli kuitenkin väärä, sillä allergia johtuu kuulemma yleensä torakan jäänteistä… Niin juuri – torakoista. Maapallolla ei liene sellaista kolkkaa, missä ei ole hyönteisiä. Niissä laitoksissa, joissa kaakaopapuja käsitellään, on hyvin todennäköisesti torakoita. En ole allerginen suklaalle – siedän siis torakoita. En usko lisääväni suklaan syöntiä, vaikka tumman suklaan on todettu olevan terveellistä. Ne antioksidantit… Onkohan torakoissa antioksidantteja?

Mainitsin alkukesästä kokeilevani kookosöljyä hammasimplanttini jo krooniseksi kehittyneen tulehduksen hoidossa. Olen testannut sitä koko kesän ja voin ilokseni tunnustaa, että se toimii – tulehdus on rauhoittunut. Se on kuitenkin tarkkailunalaisena, sillä mellastettuaan suussani kahden vuosikymmenen ajan en usko sen väistyvän sivuun sovinnolla. Se väijyy todennäköisesti jossakin hampaan kolossa ja iskee, jos tai kun herpaannun. Purskutan siis suussani teelusikallisen kookosöljyä hampaiden pesun jälkeen aamuin illoin sekä usein päivälläkin ja toivon, että tulehdus hiipuisi vähitellen olemattomiin.

Luin netistä, että kookosöljystä ja soodasta voi tehdä hammastahnaa. Kokeilin uteliaana ihmisenä kyseistä seosta, mutta kolmannen pesukerran jälkeen se alkoi maistua niin oksettavalta, että siirryin suosiolla takaisin kaupallisiin fluorihammastahnoihin. Kookostahnasta puuttuu myös fluori, joka on se kiillettä vahvistava aine. Fluori on kuitenkin suurina määrinä myrkyllinen ihmiselle (ja miksei myös eläimille), minkä vuoksi fluorihammastahnaa ei pitäisi jättää pienten lasten ja eläinten ulottuville… Joskus ihmettelen, miksi elohopea ja fluori ovat myrkyllisiä kaikkialla muualla paitsi ihmisen suussa. Herättää myös kummastusta, miksi ylikansalliset yhtiöt myyvät ja markkinoivat laillisesti nikotiinia, jota käytetään tuholaisten torjuntaan mm. kasvihuoneviljelyssä.

Kerron lopuksi pari hauskaa ja ehkä hieman kummallista sattumusta. Hukkasin menneellä viikolla korvanappini magneettilukon ja huomasin menetyksen kotona illalla. Tutkimme huoneiden matot ja lattiat sekä tarkastin vielä vaatteiden poimut, huput ja kaulukset – tuloksetta. Pari päivää myöhemmin lähdimme perinteiselle iltalenkille pennun kanssa. Kuinka ollakaan, satuin katsomaan polun vierellä olevaa kiveä – katsoin toisenkin kerran. Pysähdyin kiven viereen ja ihmettelin reippaammalle puoliskolleni pientä, pyöreää ja kiiltävää kiveä, joka nökötti siinä ison kiven päällä. Samassa hoksasin, mikä se oli, ja otin sen käteeni ennen kuin pentu ehti kiinnostua siitä – korvanappini magneettilukko oli löytynyt.

Pentu otti puolitoista viikkoa sitten sängyn päältä tekeillä olevan neuleeni – bambupuuvillaisen käsipyyhkeen tekeleeni. Sain työn pennun hampaista ennen kuin se ehti tuhota sitä, mutta toista puista neulepuikkoa en löytänyt. Etsimme sitä usean henkilön voimin, ettei pentu purisi lattialla lojuvaa puikkoa palasiksi – tuloksetta jälleen. Puolentoista viikon aikana se ei osunut imuriin eikä kenenkään näkökenttään – menetetty kapine… Kunnes eilen löysin puikon pää poikkipurtuna kirjoituspöydältäni tietokoneen edestä. Liekö pentu piilotellut sitä vai neuloiko kotitonttumme syksyisen nuttunsa ensin valmiiksi? Se ei kuitenkaan malttanut olla katkaisematta parin millin pätkää puikon päästä ennen palauttamistaan.

Lämmintä elokuuta itse kullekin töihin, kesälomalle tai ihan vaan kotioleiluun 😊🌞

Loppukesän kukkijoita ja kuhkijoita 🌿🐝

Kommentit