Arvaamattomia ajatuksia

Aamu oli sumuinen. Pihan nurmikko oli märkää yökasteesta lähtiessäni koiran kanssa lenkille. Kasvustoon tiivistyneestä kosteudesta johtuen hämähäkkien verkot näkyivät selvästi. Tien varren heinikon, metsän varvikon ja puiden oksiston asujaimisto oli runsas.  Risukasoihin ja puiden taimiin kudotut  kerrostalot   muodostivat metsän aluskasvillisuuteen hämähäkkien kyliä, joita metsä oli täynnä. En uskaltanut poiketa polulta, etten olisi rikkonut näitä taitavasti kudottuja rakennelmia, joita oli joka paikassa polun vierellä. Metsässä kulkija näkee todellisuudessa vain pienen osan siitä, mitä metsä kätkee sisäänsä. Vaikka kuljen metsässä päivittäin, löydän sieltä melkein joka kerta jotakin, mitä en ole aikaisemmin huomannut. Keskittyminen hetkeen lienee se juttu, jonka lapset ja eläimet osaavat. Ehkä me aikuiset olemme sen jossain vaiheessa unohtaneet… Sen taidon voi kuitenkin opetella uudestaan. Loppukesän aurinko lämmitti vielä terassin pöydän ääressä istujia. Keskustelimme fiksumm

Syön usein palan suklaata kahvin kaverina. Iän myötä makean himo on kuitenkin laantunut ja suklaalevyt ja -patukat säilyvät kaapissa kohtuullisen ajan. Valitsenkin usein suklaan sijaan salmiakin – se ei tosin maistu kahvin kanssa. (Onneksi olen saanut perintönä alhaisen verenpaineen.) Kuluneen viikonlopun aikana valintani sai vahvistusta, kun fiksumpi puoliskoni kysyi, tiedänkö suklaa-allergian aiheuttajan. Vastasimme kuopuksen kanssa samoin – kaakaosta, mistäpä muusta. Vastauksemme oli kuitenkin väärä, sillä allergia johtuu kuulemma yleensä torakan jäänteistä… Niin juuri – torakoista. Maapallolla ei liene sellaista kolkkaa, missä ei ole hyönteisiä. Niissä laitoksissa, joissa kaakaopapuja käsitellään, on hyvin todennäköisesti torakoita. En ole allerginen suklaalle – siedän siis torakoita. En usko lisääväni suklaan syöntiä, vaikka tumman suklaan on todettu olevan terveellistä. Ne antioksidantit… Onkohan torakoissa antioksidantteja? Mainitsin alkukesästä kokeilevani kookosöljyä hamm

Sade ropisee kirjoituspöytäni äärestä näkyviin pensaisiin. Lehdet ovat täynnä kimaltavia sadepisaroita ja niitä tippuu jatkuvasti lisää – osa valuu maahan ja antaa tilaa uusille tulijoille. On elokuu, viimeinen kesän kuukausista. Koulut alkavat ja moni on jo palannut lomalta työnsä ääreen, mutta joillakin loma on vasta edessä. Kesä on ollut sateinen ja hellepäivien lukumäärä on jäänyt keskimääräistä pienemmäksi  – yksi kesän  keskustelujen kestoaiheista. Useita se harmittaa, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joita asia ei liikuta sanottavammin. Itse kuulun jälkimmäisten joukkoon. Olen tyytyväinen, jos kesällä sekä sataa että paistaa, eikä lämpötilan tarvitse kivuta juuri yli kahdenkymmenen. Nykyisen kaltaiset lähes jatkuvat sadekuurot rasittavat kuitenkin marjan- ja maanviljelijöitä, joiden elinkeino on riippuvainen luonnonolosuhteista. Kohtuullinen määrä kesän lämpöä ja D-vitamiinia sekä marjaenergiaa varustaa meidät pohjoismaalaiset syksyyn ja talveen sekä auttaa jaksamaan seuraav