Koiruuksia :D

Totesin kuluneena viikonloppuna rauhallisen keski-ikäisen arkemme muuttuneen lopullisesti vilkkaaseen pentuarkeen uteliaan ja virkeän koiranpennun kanssa. Listasin mielessäni, mitä kaikkea nykyään täytyy huomioida, jotta arki sujuisi mahdollisimman vähäisin yllätyksin.

Säilytimme kesäkuuhun asti läppösiämme ja alligaatoreitamme (lue: piraatticrocseja) takaterassilla ja ulkoportailla. Sieltä ne oli helppo sujauttaa jalkaan käydessään puutarhassa, liiterillä tai autotallissa. Nyttemmin kengät on siirretty eteiseen, poikkeuksena yhdet alligaattorit, joita säilytän takaterassin pöydällä sekä yksi miesten paripuoli, jonka kaveri on määrittämättömässä paikassa puutarhassamme. Varoitamme myös vieraitamme jättämästä kenkiä vartioimatta ulkoportaille. Aina tosin vartiointikaan ei auta, jos haltijan etäisyys kenkiin on pitkä – pentu on todella nopea käänteissään.

Juomapulloaan ei voi laskea käsistään pennun ulottuville, sillä se päätyy ajatustakin nopeammin pennun hampaissa villiin leikkiin pihanurmikolle.

Villasukat ovat ihania – olen pennun kanssa samaa mieltä. Olemme tosin ymmärtäneet niiden käyttötarkoituksen eri tavoin. Se pitää niitä suussaan, kuljettaa ja jättää eri huoneisiin – ulos se ei ole niitä vielä ehtinyt viedä eikä repiä (onneksi). Samalla tavalla se kohtelee tyttäreni lankakeriä. Itse olen pelastanut lankani alakertaan, sillä pentu ei uskalla kulkea vielä sinne johtavissa avoportaissa. Pelonsekaisesti odotan aikaa, jolloin se rohkaistuu menemään sinne. Siellä on todelliset lanka-apajat!

Eilen illalla katseeni eksyi eteisen villamaton uuteen ulkomuotoon. Sen nurkkiin on ilmestynyt tupsut (puremalla). Vanhahan se matto jo olikin… Makuuhuoneemme räsymatotkin ovat uudistuneet kuluneen kesän aikana.

Tänä aamuna heräsin kuuden aikaan kummalliseen ratinaan ja naksumiseen. Löysin pennun tyttäreni huoneen matolta, missä se mittasi sitä antaumuksella puolentoista metrin itsestään kelautuvalla rullamitalla. Sain pelastettua mitan, sillä hampaat eivät olleet ehtineet vielä mittausprosessiin mukaan.

Metsälenkin ja pihaleikkien jälkeen pennulla on usein tapana kuopia kuumissaan joko maata tai sisällä lattiaa. Ulkona se tosin kuopii sitä innokkaammin, mitä enemmän sitä kielletään. Talomme seinän vieressä on useita peitettyjä sekä uudelleen avattuja, isohkoja kuoppia. Samanlainen on myös nurmikolla. Sen pentu sai aikaan turhautuessaan haravointiini kesän korvalla. Sen täytämme vasta syksyllä – jospa pentu unohtaisi sen siihen mennessä. Kuoppia löytyy myös muualta, jos ja kun se saa tilaisuuden kyseiseen toimintaan.

Sisällä kuopimisen lopettamisessa ei tässä vaiheessa auta muu kuin rauhoittava silittäminen tiukan ”ein” jälkeen. Joskus ylikuumentuneen ja ylikierroksilla käyvän pennun rauhoittaa vasta tiukka syli sekä rauhoittava puhe ja silitys.

Ryhtyessäni ajamaan nurmikkoa kuluneena viikonloppuna keräsin jälleen useita keppejä, puupaloja, halkoja, kiviä, palloja sekä jonkin yksittäisen kengän (varotoimenpiteistämme huolimatta). Pentu tosin ehti käydä hakemassa osan niistä takaisin tarkkaillessaan toimiani, jotka se keskeytti säännöllisesti. Kävin hakemassa sen milloin kukkapenkistä, milloin kuopimasta sammalta, joka toimii toisin paikoin nurmikon korvikkeena, tai haukkumasta nurmikkoaan leikkaavaa naapuria. Lopulta pyysin armeijasta lomalla olleen sotamiehen leikkimään pennun kanssa.

Minulla oli vuosia sitten tapana heittää silloin tällöin vanha purukumi takapihalla kasvaviin, tuuheisiin pensaisiin. Olin jo unohtanut tuon tavan, kunnes istuskellessamme eräänä kuluneen kesäkuun iltana takaterassilla, kiinnitimme huomion pennun ”vätkyttämiseen” – sehän söi purukumia. Se ymmärsi oitis pitävänsä hallussaan aarretta eikä päästänyt meitä lähelleenkään. Saimme sen lopulta kiinni huijaamalla sen tulemaan luoksemme makupalalla ja kaivoimme sen suusta ikivanhan purukumin. Tapaus ei jäänyt ainoaksi, sillä sen jälkeen se on löytänyt todennäköisesti kaikki heittämäni vanhat purukumit niin pensaista kuin liiterin altakin. Tällä hetkellä perheessämme on voimassa vahva ukaasi, että purukumien heittäminen muualle kuin roskikseen on rangaistuksen uhalla kielletty. Mikä se rangaistus on? Sitä en ole vielä keksinyt.

Kaikesta huolimatta täytyy kuitenkin tunnustaa, että elämästä tuli kertaheitolla mielenkiintoista – yksikään päivä ei ole samanlainen. Ehkä ensi keväänä löydän luun vaihtaessani multaa kukkaruukkuun. Yhtä luuta pentu yritti jo piilottaa sinne – onneksi ehdin hätiin.

Lämpökin on saavuttanut jo Suomen niemen 😄 Rentouttavia kesäkelejä 🌞

Märän metsälenkin jälkeen jaksaa vielä leikkiä 😊