Käki kukkui juhannusaamua :)

Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme.

Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos taas aamulla kuuli käen kukkuvan ennen kuin ehti syödä mitään, se tiesi huonoa onnea – käki ”paskoi” kyseisen henkilön. Isotätini syytti käkeä, kun hänen miehensä satutti jalkansa ja se meni kuolioon – hän oli näet kuullut käen kukkuvan ennen aamupalaa.

Käen kukunta-aikana ei siis kannattanut mennä ulos ennen aamupalaa ja ikkunatkin kannatti pitää kiinni, ettei aamuinen kukunta olisi kuulunut sisälle ;)

Olen käyttänyt useana kesänä koiriamme aamulenkillä ennen aamupalaa ja sekä kuullut että nähnyt käen kukkuvan lähikuusen latvassa eikä minua ole sen suurempi epäonni kohdannut – ei tosin mikään suurempi onnenpotkukaan… Ehkäpä juuri tästä syystä herra Veikkaus ei ole muistanut minua rahalahjoituksin ;)

Harva tulee ajatelleeksi käen kukuntaa kuunnellessan, että kyseinen lintu on loinen. Se munii toisten lintujen pesiin ja kuoriutuessaan käen poikanen surmaa emolinnun oikeat poikaset työntäessään ne pesästä. Käenpoika -sanalla onkin suomen kielessä negatiivinen kaiku. Sillä viitataan esimerkiksi henkilöön, joka hyötyy jostain tilanteesta toisten kustannuksella.

Samainen juhannusaamun lenkkimme jatkui. Aamuaurinko vilkkui puiden lomasta ja linnut availivat ääntään virkeästi. Vallitsi ihana juhannusaamun rauha, sillä kaikki normaaliin arkiaamuun kuuluvat äänet puuttuivat. Saavuimme pienen hakkuuaukean reunaan. Palokärki päästi varoitushuutonsa yllättävän läheltä. Kaksi komeaa punahattuista yksilöä istui läheisten mäntyjen rungoilla. Lähestyessämme ne lensivät varoitushuutojen säestyksellä kauemmaksi metsään. Kauempana aukean reunan männyissä oli toinen palokärkipariskunta, joka ei turvallisen etäisyyden vuoksi häiriintynyt meistä kulkijoista, vaan jatkoi aamuaskareitaan.

Kulkumme eteni linnunlaulukonsertin säestyksellä. Perhoset ja erilaiset pörisevät hyönteiset kiinnostivat kuitenkin seuralaistani enemmän kuin puissa pyrähtelevät pikkulinnut. Vielä ennen pihaan pääsyämme polun varren heinikosta ryntäsi meitä säikkynyt jäniksen poikanen kadoten polun mutkan heinikkoon. Onneksi olin jo kytkenyt koiranpennun hihnaan,  sillä muuten jäniksen lapsi olisi saanut ainakin hetkeksi seurakseen koiran lapsen.

Kyllä kesäinen luonto on kaunis ja monivivahteinen. Tällaisina aamuina allekirjoitan sanonnan, että ”aamuhetki on paras hetki” tai ”aikainen lintu madon nappaa” tai ”aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää”. Onhan noita sanontoja… Suomen kielestä löytynee sanonta tilanteeseen kuin tilanteeseen ja, jos ei löydy, sellaisen voi aina keksiä :)

Kesäkuu kääntyy lopuilleen ja viimeistä viikkoa viedään. Niinpä toivotan tulevaan viikkoon aurinkoa ja sadetta – kaikkea sopivasti :)

Vanamot - keijujen kukkia