Sahahampainen pikku hirviö ;D

Valtavasti energiaa ja terävät hampaat – yhdistelmä, joka ei anna lupaa keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen itseensä. Kyse on kahdeksanviikkoisesta koiranpennusta, joka on muutaman päivän kestäneen yhteisen elämämme aikana tehnyt useita attentaatteja jalkojemme, mattojemme ja kenkiemme kimppuun. Se kuljettaa virkeällä tuulella ollessaan kaikkea, minkä saa liikkeelle tai jaksaa kantaa.

Jostakin syystä kätemme ovat mielenkiintoisempia kuin puruluut sekä räsymatot ja sängyltä lattiaan asti ulottuva pitsipeitto voittavat pallon mennen tullen. Kävellessä täytyy varoa, ettei astu aivan jalkojen vieressä juoksevan pennun päälle ja, jos seisahtuu, voi olla varma, että se ehtii asettua lepoasentoon jalkojen viereen. Liikkeelle lähtiessä on siis tarkistettava, ettei astu tuon suloisen pikku otuksen päälle.

Sisällä liikkuessaan on hyvä varmistaa, minne astuu, sillä todennäköisesti pentu on pissannut sinne, tänne ja tuonne. Vaikka sitä viedään ulos ruokailun jälkeen, sen herättyä uniltaan sekä useita kertoja näiden tapahtumien välissä, jostain löytyy aina arvaamaton lammikko, johon pahaa-aavistamaton kulkija astuu. Sukkia kuluu, mutta ilman sukkiakaan ei voi olla, sillä se on ihastunut varpaisiin. Erityisesti aamulla, hyvin nukutun yön jälkeen, se nappaa ensitöikseen hampaillaan varpaista kiinni, jos et sujauta nopeasti sukkia jalkaan – jo ennen kuin lasket jalkasi sängystä lattialle.

Sillä tuntuu olevan aina nälkä, mutta koska se liikkuu (silloin, kun ei nuku) ja kasvaa jatkuvasti, se ei ole mikään ihme. Kerta-annokset ovat pieniä, mutta pieni on pentukin – ainakin vielä. Tästä kaverista kasvanee useampi kymmenkiloinen perheen jäsen ja talon vahti. Se seuraa kahden aikaisemman talon vahtimme jalan jälkiä. Kolmekymmentä vuotta elämää koiran kanssa – ilmankaan ei enää osaa olla. Olkoon klisee tai ei, mutta allekirjoitan toteamuksen, että koira on ihmisen paras ystävä.

Lopettelen kirjoitukseni tähän, sillä viereeni lattialle väsähtänyt sahahampainen pikku hirviö alkaa heräillä. Se katsoo yleensä herättyään luottavaisesti ruskeilla silmillään ja haukahtaa kimeästi – taas jaksaa touhuta. Vien sen ulos lannoittamaan pihanurmikkoa ja purkamaan latausta. Syötyään päiväruoan se jättänee matot ja neuletakin helmani ainakin hetkeksi rauhaan. Hiukset kannattaa ehdottomasti laittaa kiinni – sen opin jo ensimmäisenä yhteisen elämämme päivänä. Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi – se on niin ihana :)

Aurinkoista vapun jälkeistä aikaa ja valoisaa toukokuun alkua :)

Nukahdan ihan kohta - laita jo se kamera pois :)