Arvaamattomia ajatuksia

Kohtaloa uhmaten ostin viime viikolla pienoisjoulukuuseksi noin 30-senttisen huonekuusen. Omistin sellaisen vuosikymmeniä sitten ja muistelin ostohetkellä sen olleen haastava hoidettava. Googletin saman tien kyseisen kasvin hoito-ohjeet eikä muistini pettänyt tässä asiassa – talvikausi keskuslämmitetyssä asunnossa koituu yleensä kasvin kohtaloksi. Harva pystyy järjestämään sille  talvikaudeksi  valoisaa, 10-15 asteen kasvupaikkaa sekä sen vaatimaa kosteutta. Hoito-ohjeissa luvattiin kuitenkin, että huonekuusi saattaa selvitä hengissä myös noin 20 asteen huoneenlämmössä, jos lämpötila ei nouse yli tuon 20 ja se saa kosteutta. Tartuin tähän oljenkorteen ja päätin kokeilla, josko nyt saisin tuon kasvin pysymään vihreänä koko talvikauden – kesällä sen voi sitten halutessaan siirtää ulos. Meillä sisälämpötila pysyttelee useimmiten kyseisissä lukemissa ja laskee joskus sen allekin, sillä viihdymme lämminverisemmän puoliskoni kanssa viileähkössä huoneenlämmössä. Jälkikasvumme on tosin ku

”Helppoa kuin heinänteko”, ”sekaisin kuin seinäkello” ja ”pää on ihan tyhjä” – sanontoja, joita käytän itsekin, jos en ihan päivittäin, niin melko usein kuitenkin. Tarkemmin mietittynä ne eivät pidä lainkaan paikkaansa. Heinänteko on nykyihmiselle kaikkea muuta kuin helppoa. Kuinkahan moni ikäluokkaani nuoremmista ihmisistä on ollut heinäpellolla? En usko, että kovin moni. Heinänteko on katoavaa kansanperinnettä, jota saatetaan lähinnä harrastaa jossain päin pienessä mittakaavassa perinteen säilyttämiseksi. Itse olen lapsena ollut heinäpellolla lähinnä haravan varressa sekä ahomansikoiden ja eväiden syönnissä. Entä sitten se seinäkello – onko se sekaisin? Perheemme seinäkello raksuttaa eteisen seinällä tarkasti kuluvaa aikaa, kunhan sen vain muistaa vetää viikoittain. Se on tarkemman puoliskoni tehtävä – onhan kello perintö hänen mummoltaan. Soittopuolta kyseisestä kellosta ei vedetä. Valvoimme (minä ja vanhin poikamme) viikon verran kellon tultua kotiimme hyväunisen puoliskon

Siemenestä kasvattamani liki kolmekymmenvuotias appelsiinipuumme on kärsinyt kuluneen vuoden aikana alati uusiutuvasta tuhoeläinongelmasta. Seittiä kehräävät punkit saavat sen tiputtamaan lehtiään erityisesti talvisin. Sekä luontaisten että synteettisten torjuntasuihkutusten jälkeen tilanne on tilapäisesti parantunut – uusiutuakseen jälleen. Niinpä kysyin apua ongelmaan paikalliselta kukkakauppiaalta, joka neuvoi minua kokeilemaan multaan laitettavia torjuntapuikkoja. Juuret ottavat kasteluveteen liukenevan torjunta-aineen ja kasvia imevät tuhohyönteiset kuolevat saatuaan torjunta-ainepitoista kasvinestettä. Fiksu menetelmä – varsinkin tällaiselle laiskalle kukkien hoitajalle. Ei tarvitse kuin muistaa kastella kukkia ja kasvi hoitaa lopun itse J Niinpä laitoin puikot multaan. Mieleeni tuli samalla, etten ole muistanut lannoittaa huone-kasvejani aikoihin, vaikkei niitä nyt lepokaudella edes tarvitse lannoittaa. Ajattelin kuitenkin, että  voisin   ehkä  laittaa   torjunta-ainepuik