Arvaamattomia ajatuksia

Lenkkeilin eilen tyttäreni ja koiramme kanssa onnistuen luovimaan sopivasti sadekuurojen välissä niin, että selviydyimme kotiin kuivina. Aurinko pilkisteli kuitenkin säännöllisesti pilvien raosta paljastaen meille monenlaisia kevääseen herääjiä metsikössä livertävien lintujen lisäksi. Aurinkoisilla paikoilla lehtipuiden silmut olivat jo turvonneet ja lämpötilan nousemisen myötä koivikot alkanevat vihertää hyvinkin nopeasti. Maan pinnan tasolla oli myös monenlaisia kukkijoita. Reitillemme ei kuitenkaan osunut valko- tai sinivuokkoja, sillä kuljimme karumpia polkuja. Sitä vastoin monenlaiset sammalet, joista lähes kaikki olivat kuivan hiekkakankaan matalia lajeja, värittivät maan pintaa. Parhaimmillaan niiden itiöemät nousivat vajaan kahden sentin korkeuteen eivätkä näin osuneet ensimmäisinä kulkijan silmään. Ilta-auringon painuessa alemmaksi se sai kuitenkin nämä pikkuruiset kukkijat hehkumaan punertavina, minkä seurauksena allekirjoittanut konttaili ja ryömi maassa vatsallaan ku

Kolmisen kymmentä vuotta sitten t-paitamuotiin kuului verkkoneulos, jota oli t-paidoissa eri kohdissa. Itselläni oli hihaton paita, jossa oli edessä suikale kyseistä verkkoneulosta. Neuloessani puuvillaista kesäneuletta mieleeni tulivat nuo 1980-luvun t- ja collegepaidat. Muutimme mieheni kanssa tuolloin pääkaupunkiseudulle töihin sekä opiskelemaan ja ajatukseni lensivät noihin aikoihin. Meille tuli alusta alkaen ”hesari” ja siihen aikaan lehti oli paksumpi kuin nykyään osan sisällöstä siirryttyä nyttemmin verkkoon. Lehtiä kertyi yksiömme eteisen nurkkaan ja muutaman kuukauden asumisen jälkeen eteisen vapaa lattia-ala oli kutistunut melko pieneksi. Niinpä päätimme viedä lehdet paperinkeräykseen. Maalaisina emme tienneet, missä taloyhtiön lehtikeräyslaatikko oli. Jonkin aikaa etsittyämme sitä päättelimme, ettei se voinut olla kovin kaukana ja, koska kerrostalon edessä torin laidalla oli iso oranssi laatikko, jossa oli kirjaimet HS, tulimme lopputulokseen, että kyseinen laatikk

Kävelin aamulla koiran kanssa pitkin hiekkatietä. Olimme normaalilla aamulenkillä. Linnut liversivät iloisesti – kevään kilpalaulanta oli täydessä käynnissä. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan tätä hyvin moniäänistä konserttia ja täytyy sanoa, että unohdin hetkeksi kaikki muut asiat keskittyessäni siihen. Se oli kaunista kuultavaa. Olen huono tunnistamaan eri lintujen lauluääniä, mutta tunnistan vuosien kuuntelemisen tuloksena asuinseudultamme reilu kymmenkunta yleisintä laulajaa. Niitä yritin sitten siinä tienposkessa erottaa moniäänisestä laulukuorosta koiran nuuskiessa nautinnollisesti kevätaamun moninaisia tuoksuja. Tulinpa siinä ajatelleeksi, että loppukesällä metsä hiljenee keväästä. Tuolloin lintujen laulu on kevättä huomattavasti maltillisempaa, mikä on luonnollista, sillä keväisen konsertin tarkoitushan on varmistaa puoliso ja oma reviiri lajitovereiden joukossa. Mietin vielä siinä tienposkessa seisoessani, että miltä tuo kaunis konserttiesitys kuulostaisi, jos lintujen lau

Istuimme viikonloppuna keittiön pöydän ääressä iltapäiväkahvilla ja näimme ikkunasta, miten naapurin tyttö ohjasti rattailta hevostaan hiekkatietä pitkin. Tästä keskustelumme karkasi raviradoille ja urheilukentille. Pohdimme, miksi näitä edellä mainittuja ratoja kierretään vastapäivään eikä myötäpäivään. Se on niin itsestään selvää, ettei sitä yleensä tule edes kyseenalaistaneeksi. Niinpä aloin selvittämään asiaa ja sain vastauksen – syynä tähän tapaan, kuten niin moneen muuhunkin urheilukisojen käytäntöihin, ovat antiikin olympialaiset. Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin 192 metrin suoralla, jonka molemmissa päissä oli tolpat. Niiden kiertosuunnaksi vakiintui vastapäivään, koska oikea eli uloin jalka oli juoksijoilla yleensä vahvempi kuin vasen ja käännös vahvemmalla jalalla oli helpompaa ja nopeampaa kuin heikommalla. Samasta syystä rataa kierretään myös ravikilpailuissa vastapäivään. Antiikin aikaan valjakon vahvin hevonen sijoitettiin yleensä oikeaan reunaan, jolloin o