Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Mielikuvituksen voima

Kuva
Aurinko paistaa lähes täydeltä terältä ja viimeinen vapaapäivä ennen normaalia lyhyempää työviikkoa kääntyy iltapäivään. Lapsena pääsiäinen oli joulun ohella yksi jännittävimmistä juhlista. Mielikuvitusta kiehtoivat jouluna joulupukki ja tontut sekä pääsiäisenä noidat. Lapsuudessani pääsiäisenä lunta oli yleensä vielä melkoisen paljon ja keli oli usein loskainen. Hyvällä onnella pääsiäisen aikaan saattoivat kuitenkin osua kevättalven mieluisat hankikelit, jolloin pääsi kävellen joka paikkaan, sillä hanki kantoi helposti kävelijän, pyöräilijän ja potkukelkkailijan – joskus jopa auton. Ajankohtaan liittyvistä herkuista on jäänyt mieleen erityisesti pääsiäismunat, joita oli usein yksi tai kaksi lasta kohti – ei enempää. Niitä syödessä tähyiltiin ikkunoista pimenevään iltaan, josko taivaalla olisi näkynyt Kyöpelinvuorelle luudalla matkaavia noitia. En nähnyt pettymyksekseni yhtäkään, mutta joka pääsiäinen jaksoin niitä taivaalta tähyillä. Samalla tavoin yritimme pongata joulun aikaan

Joogaa ja risiiniöljyä

Kuva
Aloin kirjoittamaan pää tyhjänä ajatuksista tai oikeastaan ei tyhjänä, vaan liian täynnä kaikesta muistamisesta – eräpäiviä, hakulomakkeita ja deadline-päivämääriä; jälkikasvun, omia ja yhteisiä asioita. Iltaisin tyhjennän pääni lenkillä koiran kanssa tai yksin, tai istahdan sohvalle katsomaan televisiosta sellaista ohjelmaa, jota katsoessa ei tarvitse  miettiä   kovin paljon ja jota katsoessa pystyy neulomaan. Myös sanaristikot ovat rentouttavia, varsinkin jos niissä on vastaukset takana. Lyhyt ja helppo joogasessio auttaa myös sekä mieleen että ruumiiseen. Löysin viime syksynä kansantajuisen Joogaa ja nauti -taskukirjan (Tara Fraser) , jossa neuvotaan helppoja joogaliikkeitä, joita ei ole kuorrutettu turhalla filosofialla. Olen hankkinut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana kirjahyllyyni muutaman joogaoppaan, joissa kaikissa lähdetään liikkeelle ajatuksella, että ennen varsinaisten liikkeiden opettelua olisi hyvä omaksua filosofia ja että parasta olisi lähteä liikkeelle ohj

Kotitonttuja ja lämmittävä liivi

Kuva
Tuskastuin eilen jälleen kerran tavaraa pursuileviin kaappeihin. Etsin jäätelötikkuja, joita olin vuosien varrella kerännyt askarteluun lasten kanssa. Lasten vartuttua säästin kuitenkin jäätelötikut siltä varalta, että tarvitsisin niitä joskus esimerkiksi liimatikuiksi. Eilen niitä olisi tarvittu siihen tarkoitukseen, mutta enhän minä enää muistanut, minne olin ne laittanut. Ne ovat melko varmasti tallessa, mutta missä. Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa – paitsi meidän kotitonttu. Tällä kyseisellä kotitontulla on tapana piilottaa tavaroita, jotka ilmestyvät jonkin ajan päästä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mieleenjäävin katoaminen tapahtui parisenkymmentä vuotta sitten, kun mieheni minulle tuomat magneettinauhat, jotka oli tarkoitettu jääkaappimagneetteihin, katosivat salaperäisesti kodinhoitohuoneen kaapista. Löysin nauhat kymmenen vuotta myöhemmin toisen kaapin hyllyn reunalta. Se oli mielestäni vähintään kummallista, sillä kaapeilla käytiin jatkuvasti. Viimeisin kotitont

Ekologista energiantuotantoa

Kuva
Lopetin sipulin käytön ruoanlaitossa kymmenisen vuotta sitten ja siirryin sipulijauheeseen, sillä lapsistamme erityisesti tyttäremme inhosi sipulia yli kaiken. Palasin kuitenkin takaisin kokonaiseen sipuliin noin vuosi sitten pääteltyäni sipulikammon menneen  ohi  kymmenen vuoden aikana. Tämä kulunut vuosi on ollut perheessämme kaasuntäyteistä aikaa. Sen on voinut havaita erityisesti öiseen aikaan makuuhuoneessamme, mutta myös muulloin. Varsinkin miesväen elimistö protestoi kymmenen vuoden jälkeen äänekkäästi ja rikkivedynhuuruisesti tätä rikkipitoisen vihanneksen käyttöä vastaan. Niinpä siirryin reilu viikko sitten takaisin jauheeseen ihan oman ja muiden viihtyvyyden vuoksi ja meno on rauhoittunut. Enää ei tarvitse öisin leikata makuuhuoneen sakeaa ilmaa saksilla tai varoa kynttilän sytyttämistä, jos kaikki kolme miestä ovat yhtä aikaa katsomassa televisiota. Toisaalta se on harmillista, sillä minä pidän sipulista ja saatoimme mieheni kanssa joskus paistaa sitä pannullisen syödä