Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Mietteitä kasvojenhoidosta ja kuolemasta sekä kauluri pakkasiin

Kuva
Lupasin viikko sitten kertoa, miten tekemäni teepuuöljyn vaikutuksiin perustuva voide tehoaisi tyttäreni akneen ja lyhyesti sanottuna, viikon kokemuksen jälkeen, aluksi se tehosi hyvin. Loppuviikosta näppyjä alkoi kuitenkin tulla lisää. Niinpä poikettuani kauppareissullani luontaistuoteliikkeeseen ostin sieltä myyjän mainostaman konjak-kasvosienen. Ostamani sieni oli nimenomaan rasvaiselle iholle ja sillä voisi kasvojen normaalipuhdistuksen lisäksi puhdistaa myös meikit. Käyttöohje lupasi myös, että sieni tasapainottaisi ihon pH:n, joten myös kasvovesi olisi tarpeeton. Ostin siis sienen ja viikonlopun sieni + teepuuöljyvoide -käytön perusteella sieni tehosi – näpyt vähenivät. Tyttäreni lähti eilen talvilomalle mummolaan sieni mukanaan (teepuuöljyvoide unohtui kotiin). Jos loppuviikosta kotiutuva neitokainen on sileäposkinen, voin varauksetta suositella sientä kaikille rasvaisesta ihosta kärsiville. Odotan siis jännityksellä loppuviikkoa ja tyttären kotiinpaluuta :) Syksyllä, enne

Herra Veikkaus ja luonnonkosmetiikkaa

Kuva
Julistin välillemme välirikon toistaiseksi – siis herra Veikkauksen ja minun. Olen uskollisesti täyttänyt verkossa ruudukon viikoittain ja jättipotin ollessa kyseessä jopa kaksi, mutta viime viikonloppuna mittani tuli täyteen. En ole saanut kahteen vuoteen edes yhtä pientä voittoa puhumattakaan suuremmista voittosummista – ei arpomalla eikä vakioriveillä. Pelitilini tyhjeni enkä ladannut sille rahaa – päätin yksipuolisesti pitää ainakin kuukauden tauon. Ehkä herra Veikkaus lopultakin huomaa uskollisuuteni ja muistaa minua edes pienellä voitolla. Sillä huomioimisella lottoaisin taas vuoden tai kaksi eteenpäin. Toivossa on hyvä elää, sano lapamato – jään siis odottamaan :) Tyttäreni on kärsinyt jonkinlaisesta aknesta jo usean vuoden ajan. Se on välillä ärhäkämpi ja näyttäisi välillä parantuneen, kunnes jälleen puhkeaa entistä kukkeampana. Olen kerran aikaisemmin kokeillut hänelle omatekoista voidetta, joka näytti tehoavan. Hänen käytettyään taas apteekin aknesalvatuubin loppuun tei

Paluu viime kesään

Kuva
Löysin tämän kirjoituksen luonnosteni joukosta ja se palautti ajatukseni viime kesään. Julkaisen sen nyt blogissani ylimääräisenä muistona edelliskesältä. Se toimii myös muistutuksena, että kevät ja kesä koittavat lopulta joka vuosi riippumatta tällä hetkellä vallitsevasta talvisesta säästä. … Tänään oli normaalia erikoisempi aamu – vanhin pojistamme astui armeijan harmaisiin. Armeijan asut eivät kuitenkaan ole enää menneiden vuosien tapaan harmaita – loma-asukin on maastokuvioinen ja pojat sanovat sitä kurkkusalaatiksi. Pojan kaveri kävi hakemassa hänet aamukahdeksalta ja heippojen jälkeen talo oli kahta vanhempaa jälkikasvua vajaa nuorimman koisatessa vapaapäivästään nauttien vielä sängyssään. Nousin aamulla ylös heti kuuden jälkeen, sillä tyttäreni oli lähdössä aamukahdeksan linja-autolla kesäloman viettoon Pohjanmaalle mummolaan. Hänen aamupalakeskustelunsa koski synnytyksen jälkeistä psykoosia. Keskustelu kyseisestä aiheesta ei oikein napannut useastakaan eri syystä.

Sydämellistä Ystävänpäivää :)

Kuva
Innostuin leikkaamaan vanhoja t-paitojani trikookuteeksi netistä löytämäni videon ohjeistamana ( www.suurikäsityö.fi/trikookude ) ja virkkasin leikkaamastani kuteesta patalapun / pannunalusen sekä kaksi sydäntä heijastimiksi. Pannulappuun ja kahteen sydämeen tarvitsin puolitoista t-paitaa, joista punainen oli kokoa XL ja pinkki kokoa S. Vaikka nyt onkin jo ystävänpäivä, nopea virkkaaja ehtii tehdä ystävälleen heijastimen takkiin tai laukkuun kiinnitettäväksi tai jättämällä heijastavan nauhan sydämen reunasta rintakorun tai laukkukoristeen. Ystävää voi muistaa muulloinkin kuin ystävänpäivänä :) Toteuttamalla sydämet tai pannulapun huopuvasta langasta tai ohuesta viskoosi-, silkki- tai puuvillalangasta saat aivan eri luonteiset sydämet – ohut lanka toimii koruissa ja paksumpi laukun koristeissa. Rauta- tai hopealangasta virkattuina sydämet saavat aivan eri ilmeen. Tämä ohje on siis trikookuteelle (leikattu ohjeen mukaan 2 cm leveäksi): Pannulappu / pannun alunen :

Hamsteri

Kuva
Hamsteri on nykysuomen sivistyssanakirjan mukaan myyriin kuuluva jyrsijä, eräs ruokaa varastoiva keskieurooppalainen laji sekä kuvailevana sanana rohmu(ri) ja verbi hamstrata tarkoittaa rohmuta. Hyvin kuvaavaa, kun ajatellaan nykyihmisten hamstraamista, ostamista ja hankkimista pahan päivän varalle. Tunnistan tuon hamstraamisen itsessäni sekä lähimmäisissäni – joissakin vahvempana kuin toisissa. Se on kuulemma evoluution luoma ominaisuus ajalta, jolloin ihminen keräili ruokaa luonnosta. Tuolloin oli pakko kerätä varastoon, pahan päivän varalle, kuten esimerkiksi orava tekee. Aloin raivaamaan hamsterivarastojani viikonloppuna tuskastuttuani jälleen kerran alakerran työtilaan ja sinne kertyneeseen tavaramäärään. Sain sopivasti loppuviikolla vapautuneen myyntipaikan itsepalvelukirpputorilta, joten vietin kuluneen viikonlopun vapaa-aikani penkoen työtilaan vuosien mittaan kertyneitä lankoja, kankaita ja erilaisia käsityötarvikkeita. Vanhimmat varastoimani langat olivat peräisin 198

Elokuvan kirvoittamaa

Kuva
Kävimme viikonloppuna  komeamman puoliskoni toivomuksesta   elokuvissa katsomassa perjantaina ensi-iltaan tulleen The Revenant-elokuvan. Se oli vaikuttava katsomuskokemus, joka kuvasi ihmiselämän epävarmuutta Pohjois-Amerikassa aikana, jolloin ei ollut karttoja puhumattakaan navigaattoreista. Elokuva kertoi Ihmismielen uskomattomasta voimasta ja kyvystä saavuttaa päämäärä niin päättäessään ja uskoessaan siihen. Tarina ilmensi myös, miten pienikin inhimillisyyden osoitus ja huolenpito saattavat pelastaa ihmishengen ja luoda uskoa selviytymiseen ankarissa olosuhteissa - hyvä teko ja ystävällinen ele kantavat aina. The Revenant ei ollut kevyt katsomiskokemus, mutta suositeltava elämys nykyajan ihmiselle, joka harvoin, jos koskaan, joutuu haastamaan itseään sellaisissa olosuhteissa, joissa menneiden aikojen sukupolvet joutuivat elämään. Nykyajan haasteet ovatkin kovin toisenlaisia. Palaan vielä hetkeksi erilaisiin katsomuskokemuksiin ja -mieltymyksiin. Itse kuulun joukkoon, joka hake