Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Alku aina hankalaa

Kuva
Suunnittelin blogin perustamista monta vuotta ja tässä sitä nyt ollaan. En ole koskaan ollut eturivissä ottamassa vastaan kehityksen mukanaan tuomia apuvälineitä, lukuunottamatta nettipankkia. Facebookiin en ole vielä mennyt, vaikka siellä on jo kovin moni minunkin ikätovereistani. Suomalaisella itsepäisyydellä olen  sitä   kuitenkin vielä vastustanut. Twitteriä en myöskään harrasta. Marjanpoimurinkin ostin vasta tänä kesänä metsien notkuessa mustikkaa niin runsaina, ettei siellä voinut kulkea ilman poimuria ja ämpäriä tuntematta pientä omantunnon pistosta sisimmässään. Blogiani seuraavat pääsevät kurkistamaan keskiuusmaalaisen luonnonvara-, kasvatus- ja käsityöalan koulutuksen omaavan kirjailijan ajatusmaailmaan. Kirjoittelen blogissani, jos en ihan päivittäin niin viikoittain, ajatuksiani elämästä sekä havaintojani suomalaisessa yhteiskunnassa vellovista asioista luontoon ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyviin asioihin. Blogistani voi lukea myös aikuistuvien n