Tekstit

Suklaata ja kookosöljyä...

Kuva
Syön usein palan suklaata kahvin kaverina. Iän myötä makean himo on kuitenkin laantunut ja suklaalevyt ja -patukat säilyvät kaapissa kohtuullisen ajan. Valitsenkin usein suklaan sijaan salmiakin – se ei tosin maistu kahvin kanssa. (Onneksi olen saanut perintönä alhaisen verenpaineen.) Kuluneen viikonlopun aikana valintani sai vahvistusta, kun fiksumpi puoliskoni kysyi, tiedänkö suklaa-allergian aiheuttajan. Vastasimme kuopuksen kanssa samoin – kaakaosta, mistäpä muusta. Vastauksemme oli kuitenkin väärä, sillä allergia johtuu kuulemma yleensä torakan jäänteistä… Niin juuri – torakoista. Maapallolla ei liene sellaista kolkkaa, missä ei ole hyönteisiä. Niissä laitoksissa, joissa kaakaopapuja käsitellään, on hyvin todennäköisesti torakoita. En ole allerginen suklaalle – siedän siis torakoita. En usko lisääväni suklaan syöntiä, vaikka tumman suklaan on todettu olevan terveellistä. Ne antioksidantit… Onkohan torakoissa antioksidantteja?
Mainitsin alkukesästä kokeilevani kookosöljyä hammasimp…

Ihmeellinen elämä :D

Kuva
Sade ropisee kirjoituspöytäni äärestä näkyviin pensaisiin. Lehdet ovat täynnä kimaltavia sadepisaroita ja niitä tippuu jatkuvasti lisää – osa valuu maahan ja antaa tilaa uusille tulijoille. On elokuu, viimeinen kesän kuukausista. Koulut alkavat ja moni on jo palannut lomalta työnsä ääreen, mutta joillakin loma on vasta edessä. Kesä on ollut sateinen ja hellepäivien lukumäärä on jäänyt keskimääräistä pienemmäksi – yksi kesän keskustelujen kestoaiheista. Useita se harmittaa, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joita asia ei liikuta sanottavammin. Itse kuulun jälkimmäisten joukkoon. Olen tyytyväinen, jos kesällä sekä sataa että paistaa, eikä lämpötilan tarvitse kivuta juuri yli kahdenkymmenen. Nykyisen kaltaiset lähes jatkuvat sadekuurot rasittavat kuitenkin marjan- ja maanviljelijöitä, joiden elinkeino on riippuvainen luonnonolosuhteista. Kohtuullinen määrä kesän lämpöä ja D-vitamiinia sekä marjaenergiaa varustaa meidät pohjoismaalaiset syksyyn ja talveen sekä auttaa jaksamaan seuraavaan k…

Sinisiä ajatuksia :)

Kuva
Katsoin eilen Havukka-ahon ajattelijan Ylen kanavalta enkä voinut olla ihastelematta Konsta Pylkkäsen tapaa löytää pohtimisen aihetta asioista, joita toiset eivät vaivautuneet miettimään. Seurasin tämän korpifilosofin mietteitä ensimmäisen kerran jo lapsena, kun sarja tuli televisiosta 1970-luvulla. Veikko Huovisen vuonna 1952 luoma hahmo pohti sinisiä ajatuksiaan jo 1960-luvulla kuunnelmissa ja samaisesta ajattelijasta ohjattiin tv-sarja MTV3:lle vuonna 1971. Nyt sunnuntaisin nähtävä kolmiosainen sarja on tehty alun perin elokuvaksi vuonna 2010. Siinä Konsta Pylkkänen on vaihtunut Lauri Leinosta Kai Lehtiseksi – mainioita tulkitsijoita molemmat. En voinut välttyä ajatukselta, että Havukka-ahon ajattelijan pohtimat välikädet olisivat todella näppärät. Ne voisivat neuloa tai tehdä muita rutiininomaisia tehtäviä, kun varsinaiset kädet suorittavat vaativampia töitä. En vain ole koskaan nähnyt sellaisia kenelläkään – kenties tekoäly tarjoaisi ratkaisun asiaan.
Tekoälyn suunnitellaan mahdoll…

Koiruuksia :D

Kuva
Totesin kuluneena viikonloppuna rauhallisen keski-ikäisen arkemme muuttuneen lopullisesti vilkkaaseen pentuarkeen uteliaan ja virkeän koiranpennun kanssa. Listasin mielessäni, mitä kaikkea nykyään täytyy huomioida, jotta arki sujuisi mahdollisimman vähäisin yllätyksin.
Säilytimme kesäkuuhun asti läppösiämme ja alligaatoreitamme (lue: piraatticrocseja) takaterassilla ja ulkoportailla. Sieltä ne oli helppo sujauttaa jalkaan käydessään puutarhassa, liiterillä tai autotallissa. Nyttemmin kengät on siirretty eteiseen, poikkeuksena yhdet alligaattorit, joita säilytän takaterassin pöydällä sekä yksi miesten paripuoli, jonka kaveri on määrittämättömässä paikassa puutarhassamme. Varoitamme myös vieraitamme jättämästä kenkiä vartioimatta ulkoportaille. Aina tosin vartiointikaan eiauta, jos haltijan etäisyys kenkiin on pitkä – pentu on todella nopea käänteissään. Juomapulloaan ei voi laskea käsistään pennun ulottuville, sillä se päätyy ajatustakin nopeammin pennun hampaissa villiin leikkiin pihanu…

Puutarhasta löytynyttä - yrttejä ja kenkiä :D

Kuva
Keräsin nokkosia entisen kasvimaani reunamilta ja huomasin, ettei se onnistu koiranpentumme läsnä ollessa. Se kaivoi maan täyteen kuoppia ja tuhosi osan viimeisistä jäljellä olevista selviytyjäkasveista. Entisen kasvimaan siksi, että viimeisimmästä hoitotoimenpiteestä on liki kymmenen vuotta aikaa ja sammal on vallannut maan – olen antanut sille periksi ja luvan. Pienellä alueella kasvimaan reunassa on henkitoreissaan sinnitteleviä puutarhamansikoita, rypäs raparperia sekä tyrnipensaita, jotka ovat levittäytymässä koko alueelle. Siellä täällä on lisäksi yrtti-istutuksistani ainoana hengissä selvinnyt mäkimeirami eli oregano, joka leviää tyrnipensaiden alla innokkaasti – vuosi vuodelta se kasvaa edellisvuotta laajemmalla alueella. Löysinpä sieltä myös yhden ainokaisen talvivalkosipulin taimenkin.
Selvitin, että mäkimeirami (Origanum vulgare) on monipuolinen ja jo antiikin aikana hyödynnetty yrtti. Lähes jokainen on joskus maustanut pizzansa tai pastansa oreganolla, mutta lounaissuomalai…

Käki kukkui juhannusaamua :)

Kuva
Kukkuu, kukkuu – pysähdyin polulle. Koirakin pysähtyi kuunnellen korvat pystyssä. Näin harvan männikön läpi, miten käki lensi tihein siiven iskuin meitä kohti ja laskeutui nuoren männyn latvaan jonkin matkan päähän meistä. Se piti vain pienen tauon ja aloitti kukkumisen miltei välittömästi uudelleen. Seisoimme koiran kanssa hiljaa ja liikkumatta. Kukuttuaan hyvän tovin käki jatkoi matkaansa kähisten pari kertaa ylittäessään polun, jolla seisoimme. Se hävisi metsään ja jatkoi kukkumistaan jossain, minne meillä ei ollut enää näköyhteyttä. Niinpä jatkoimme matkaamme.
Lapsuudessani käen kukkuminen oli harvinaista herkkua. Saattoi mennä useita kesiä, ettei tuon monien uskomusten linnun kuullut kukkuvan lainkaan. Muistan, kuinka mummuni laski keväisin pihakeinussa tarkasti kukkumiskerrat, sillä niiden uskottiin kertovan jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän. Nuoret puolestaan laskivat niistä puolison löytymiseen kuluvan ajan – itse en tosin kuulunut enää siihen sukupolveen. Jos taas aamull…

Pennun elämää - ja elämää sen kanssa :)

Kuva
Viikko viikolta elämä kasvavan koiranpennun kanssa alkaa tuntua helpommalta. Vielä viime viikolla laskin pennun kynsien tekemiä naarmuja sekä terävien pentuhampaiden jälkiä käsivarsistani ja sormistani. Nyt niistä on jäljellä enää hennon punaiset arvet, jotka haalistuvat kesän mittaan. Toivon, ettei niitä tule enää lisää – ainakaan kovin monta. Pentu näet haluaa pallon heti ja kärsimättömyydessään se yrittää ottaa pallon kädestä, jos et ole nopea. Aamuisin, ”hyvin” nukutun yön jälkeen pentu tervehtii meitä iloisesti nuolemalla, mutta muutaman nuolaisun jälkeen hampaat tulevat vielä mukaan tervehdykseen. Pennun leikkiessä erityisesti tyttäreni nilkat sekä fiksumman puoliskoni varpaat ovat mieluisia kohteita sen hampaille. Itse koin päässeeni heitä vähemmällä, kunnes tarkkanäköinen puoliskoni huomasi pienet mustelmat pohkeissani. Ne olivat pennun hampaiden aikaansaamia jälkiä, yrityksiä saada emäntä kanssaan leikkimään.
Miettiessäni aikaa viikkoja taaksepäin huomaan pennun kuitenkin rauho…